VALORANT julkaistiin vihdoinkin

ValorantLähde: fandom.com

Yleensä kerromme erilaisista kasinopeliuutuuksista, kuten kolikkopeleistä, blackjack ja rulettiversioista, mutta tällä kertaa otamme käsittelyyn juuri julkaistun Esport-pelin Valorantin.

Yksi VALORANTin viime viikkojen polttavimmista kysymyksistä on ollut sen julkaisupäivä.  Peli on ollut betaversiona pelattavissa  ja sitä on striimattuTwitchin kautta jo hyvän tovin. Se on saanut paljon suitsutusta osakseen. Twitchin kautta katsottavissa olevat matsit ja huippupelitiimien avustuksella tehty betaversion testaaminen tekivät pelistä ilmiön jo virallista julkaisua Peliyhteisöä on kuitenkin pohdituttanut, onko peli riittävän valmis virallista julkaisua varten. Peliyhteisön kommenteista voi päätellä, että kaikille tuli yllätyksenä se, että Riot Games julkaisi VALORANTin 2. kesäkuuta. Kesällä julkaiseminen on melko poikkeuksellista ja vaikka koko vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen, herää kysymys miksi nyt? Perehdytäänpä hieman tarkemmin VALORANTin julkaisuun.

Mistä pelissä on kyse?

Lyhyesti kerrattuna VALORANT on yksinoikeudella Microsoft Windowsille julkaistu taktinen ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jossa pelataan viiden hengen joukkueina (5 vastaan 5). Hienoa pelissä on se, että sitä voi pelata ilmaiseksi, joskin oikealla rahalla voi ostaa erilaisia pelin pelaamista edistäviä asioita pelin sisällä. Sen pegi-ikäraja on 16 vuotta.

Miksi julkaisuajankohta askarrutti peliyhteisöä?

Pääsyy siihen, miksi epäröintiä julkaisupäivästä on ollut, on VALORANT-pelin betaversion tekniset virheet. Betaversiossa on ollut monenlaisia virheitä, se joka ajoittain on potkaissut pelaajia ulos kesken pelin ja peli on täytynyt aloittaa tämän jälkeen uudelleen. Pahimmillaan pelaajat ovat joutuneet käynnistämään koko koneen uudelleen saadakseen pelin uudelleen auki ja toimimaan. Vaikka 12. toukokuuta pelistä tuli päivitysversio, melkein neljä viidestä ammattipelaajasta raportoi edelleen teknisiä ongelmia suljetussa betatestauksessa. Ilmeisesti kuitenkin Riot Games näki pelin olevan riittävän valmis ja julkaisun yhteydessä peliin tuli yksi uusi pelitila, uusi agentti ja uusi kartta. Takkuamattoman pelikokemuksen takaamiseksi uudet peliserverit lisättiin julkaisupäivää varten Atlantaan, Dallasiin, Lontooseen, Madridiin ja Varsovaan.

Syy julkaisuun on varmasti isot Esport-turnaukset, joissa liikkuu isot rahat. Riot Games haluaa saada VALORANTin esille nopeasti ja toivoo tietysti, että siitä tulee suosittu kilpapeli. Potentiaali sillä onkin, mutta esimerkiksi suomalaisilla Suomen elektronisen urheilun liigaan kuuluvilla Esport-organisaatioilla ei vielä ole peliin omaan edustustiimiään. Osalla suomalaisista seuroista on kiinnostusta VALORANTia kohtaan ja edustiimin kokoaminen tapahtuu, kun sopiva tilaisuus tulee. Osa taas on todennut suoraan jo ennen julkaisua, ettei aio panostaa edustusjoukkueeseen tässä pelissä. Suomalaiset e-urheiluseurat ovat avoimesti kertoneet, miksi edustustiimiä ei vielä ole tai ole lainkaan tulossa: maailmalla näyttäisi olevan trendinä huomattavan korkeat palkat pelin hurjasta hypestä johtuen. Toisin sanoen suomalaiset organisaatiot haluavat hieman toppuutella vauhtia ja katsoa, muodostuuko pelistä odotetun kaltaista kohua.

Riot Games julkaisee uuden pelinLähde: wikimedia

Mihin  kaikkeen VALORANTin julkaisu voi vaikuttaa?

VALORANTin aiheuttama ennakkokohu on rakentanut odotuksen siitä, että kyseessä on kaikkien aikojen paras ensimmäisen persoonan ammuntapeli. Julkaisu paljastaa, ovatko odotukset rakentuneet tyhjän päälle. Jos VALORANT onnistuu lunastamaan kaikki siitä annetut lupaukset ja se täyttää odotukset,  on pelillä mahtava tulevaisuus edessä. Se voi syrjäyttää vaivattomasti nyt yhden suosituimmista räiskintäpeleistä, Overwatchin. Overwatch oli pitkään suosituin kilpapeleistä, mutta suosio on hieman hiipunut. Muutamia Overwatchin ammattipelaajia on siirtynyt Riot Gamesin VALORANTin ammattipelaajiksi jo ennen pelin julkaisua. Julkaisun jälkeen saatamme nähdä lisää tällaisia vaihtoja. Toinen peli, jolle VALORANTin ilmestyminen voi tietää huonoja uutisia on Counter Strike: Global Offensive. Myös Counter Striken ammattipelaajia on siirtynyt VALORANTin leiriin jo ennen sen julkaisua.

Pelin suosio

Pelin potentiaalisesta suosiosta kertoo varmasti myös se, että betaversion pelaajille oli tehty kysely, jossa kysyttiin muun muassa pelaisiko pelaaja VALORANTia, vaikka siitä ei tulisikaan hänelle uraa. 79 prosenttia vastaajista oli vastannut myönteisesti. Ne, jotka olivat vastanneet kielteisesti olivat perustelleet vastaustaan sanomalla muun muassa: ”Peli on kyllä oikein kiinnostava ja mukava pelata, mutta tavoitteeni on tulla ammattipelaajaksi ja jos se ei onnistu VALORANTissa, valitsen sellaisen pelin, jossa se onnistuu.”

Miten meni?

Vain muutama päivä julkaisun jälkeen VALORANT joutui valokeilaan – eikä pelkästään hyvästä syystä. Peli jouduttiin ottamaan pian julkaisun jälkeen kiireellisesti huoltoon eli peliä ei päässyt pelaamaan. Syynä huoltoon oli muun muassa brasilialaisten pelaajien kokemat pelin katkeamiset ja uudelleen käynnistymiset. Tätäkin ikävämpi virhe havaittiin vain hieman tämän jälkeen: pelin sisäiset ostot eivät toimineet tai pikemmin betaversiossa tehdyt ostot olivat kadonneet pelistä sen siirryttyä viralliseen versioon. Tällaista eivät pelaajat katso hyvällä ja kehittäjän Twitter-tili onkin täyttynyt melko negatiivisista kommenteista. Vaikka Riot Games tekisi kaikkensa ongelmien nopean ratkaisun eteen, ei tilanne näytä hyvältä juuri julkaistun pelin osalta. Mikäli ongelmat eivät korjaannut lyhyessä ajassa ja pelistä ei saada stabiilia, ei ammattilaispelaajia kannata odotella lisää mukaan ja saattavatpa leiriä vaihtaneetkin palata entisiin talleihinsa ilman sen suurempaa meteliä harha-askelistaan.

Fortress Charge™ -kolikkopeli ilmestyy kesäkuun 11. →